lauantai 23. huhtikuuta 2011

Nolotuksen anatomia

Uskallan väittää, että lähes jokaisella on jossain mielensä pohjamudissa ainakin yksi häpeällinen lapsuusmuisto, joka saattaa yllättäen ponnahtaa päänupin perukoilta esiin kun vaikkapa krapulapäivän illalla yrittää epätoivoisesti saada unta. Itselläni nämä muistot eivät ole selkeitä tarinoita tai hetkiä, vaan jonkinlainen epäselvä kollaasi ääniä ja kuvia ala-asteen tai ylä-asteen pihan tapahtumista. Päällimmäisenä on kuitenkin lamaannuttava tunne siitä, että olen tehnyt jotain mikä on muiden mielestä ollut noloa.

Mistä noloudessa sitten on kyse? Pienet lapset eivät nolostele, joten se ei voi olla synnynäistä, vaan siihen kasvetaan. Monet nolostelemamme asiat (kuten lauleskelu, kompurointi tai epähuomiossa päässyt pieru) ovat myös hyvin luonnollisia. Onko siis kyse siitä, että yritämme epätoivoisesti pitää yllä jonkinlaista sivistyneisyyden ja maltillisuuden haarniskaa, ettemme vain näyttäisi inhimillisiltä ja haavoittuvaisilta toisten silmissä? Oli miten oli, noloutta on aivan kaikkialla, ja jopa tätä tekstiä kirjoittaessani mietin, olenko nyt jotenkin nolo tai banaali, kun en osaa suhtautua asiaan etäisen ironisesti.

Nolouden ikävin puoli onkin juuri sen taipumus rajoittaa elämäämme. Kun itse saavutin täysikäisyyden taianomaisen rajapyykin ja tein ensimmäisiä tutustumisretkiäni aikuisten yöelämään, saatoin hyvän kappaleen soidessa spontaanisti hypätä tanssilattian puolelle pitämään hauskaa. Nykyään, jos joku seurueessa ehdottaa tanssimista, tunnen oloni vaivautuneeksi, enkä edes oikein tiedä miksi. Jostain syystä tanssimisesta on tullut noloa. Jos kuitenkin joskus päädyn tanssimaan, pyrkii mieleni automaattisesti tekemään koko asiasta vitsin. Enhän minä nyt tietysti muuten, mutta "kännissä" ja "läpällä". Niin surullista kuin se onkin, monet pystyvät toteuttamaan noloja mielihalujaan juurikin vain tukevassa humalassa.

Jos tunnistit itsesi tästä tekstistä, haastan sinut noloilemaan tahallasi. Jos keksit jonkin asian, jonka olet jättänyt tekemättä välttyäksesi itsesi nolaamiselta, tee se. Itse asiassa tee se uudestaan ja uudestaan kunnes ei enää nolota. Lohdullista nimittäin on, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän noloja, mutta kun joku uskaltaa oma-aloitteisesti saattaa itsensä naurunalaiseksi, tarttuu vapautuneisuus ja rohkeus nopeasti muihinkin. Nolous ja häpeä eivät myöskään pysy hengissä ilman ivallisia sivustaseuraajia, joten älä ole ilkeä niille jotka laittavat itsensä likoon, sillä se on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hyssyttely seis!

Vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä Kokoomus totesi mainoslauseessaan "vastakkainasettelun ajan olevan ohi". Perussuomalaisten masinoima "jytky" todisti varsin kouriintuntuvasti, että tuo lause ei ainakaan enää pidä paikkaansa – vastakkainasettelun aika tuntuisi olevan juuri alkanut. Facebook ja muut sosiaaliset mediat täyttyivät vaali-illan aikana vihaisista ja järkyttyneistä kommenteista kun ensimmäiset ennusteet lävähtivät tv-ruuduille kertoen uuden suurpuolueen synnystä, eikä sanoja säästelty. Punaniskoista ja Ruotsiin muuttamisesta puhuminen osoittaa ainakin sen, että vaalitulos herätti ihmisissä vahvoja tunteita, mikä on jokseenkin harvinaista suomalaisen politiikan kentällä.

Miltei välittömästi sosiaaliseen mediaan levisi toisenlainenkin viestiaalto, joka käski valittajia vaikenemaan ja nielemään tappionsa kiltisti. Tyytymättömyys leimattiin joko nirppanokkaisuudeksi tai suorastaan demokratianvastaisuudeksi, mutta keskeinen sanoma oli selvä: "pulinat pois". Itse toivon että nyt tapahtuu juuri päinvastoin. Maassa, jossa äänestysaktiivisuus on jatkuvasti varsin alhainen, ei ole varaa hyssytellä ihmisiä silloin kun he kerrankin osoittavat kiinnostusta ja intohimoa politiikkaa kohtaan. Tällaisina hetkinä poliittinen keskustelu saa harvinaisen tilaisuuden murtautua ulos istuntosaleista ja kokoushuoneista takaisin toreille, turuille ja kahvipöytiin, mikä on omiaan lisäämään kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamista kohtaan.

Toki keskustelun soisi olevan asiapitoista ja kiihkotonta, mutta huumori ja loanheitto kuuluvat myös asiaan, sopivissa määrin. En kehota suomalaisia polttamaan autoja ja rikkomaan ikkunoita, mutta pieni ripaus Keski-Eurooppalaista intohimoa ei varmasti olisi pahitteeksi elävöittämään harmaasävytteistä politikointia, ja sitä kautta myös herättämään ihmisten kiinnostusta ja äänestysintoa. Tyytymättömyyttä ei kuitenkaan missään nimessä ainakaan tarvitse peitellä, päinvastoin! Tyytymättömyydestähän Perussuomalaisten vaalivoittokin sitäpaitsi syntyi. Kun pääsemme eroon hyssyttelystä ja toppuuttelusta, ja uskallamme entistä rohkeammin liputtaa omien arvojemme puolesta julkisesti, olemme askeleen lähempänä oikeaa demokratiaa.